Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kasvakaa! Kasvakaa!

Kuva
Tahdon asia on meidän lemppari suomalainen tv-sarja. Sarjassa esiintyy näyttelijöitä, joista emme ole niin perustaneet muita rooleja näytellessään, mutta tässä kaikki henkilövalinnat ovat osuneet nappiin. Jotenkin istuu meidän pirtaan niin tarina kuin henkilöt ja henkilöitä esittävät näyttelijät. Mainostoimistossa käsikirjoittana työskentelevä Mikko Rouhiala päätyy viljelemään spelttiä, kun on ensin sössinyt muutoin monta asiaa elämässään. Kylvötöiden yhteydessä Mikko kannustaa siemeniä kasvuun loitsumalla Kasvakaa! Kasvakaa ! Arkielämässä ja -kielessämme toistuu monesti muitakin fraaseja tuosta kyseistä ohjelmasta kuten: Se pyykit pesee, joka kotona makaa tai On täällä kummat meiningit . Viime vuonna ei mikään mennyt niin kuin oli suunniteltu. Pääsiäisen maissa oli tarkoitus matkustaa isännän mummin kanssa tänne Unkariin ns. toukotöihin. Ei matkustettu, eikä matkustaneet muutkaan. WhatsApp:n videokuvan välityksellä neuvoin isäntää, että miten toimitaan tomaatin ja chilin siementen k...

Ukko on äijä

Kuva
Aamulenkillä pari päivää ennen joulua Ukko nosti ensimmäistä kertaa takajalkaansa. Unen pöpperöiset silmäni eivät olleet uskoa näkemäänsä. Ukkohan oli vasta 14 viikkoinen. Ei kai ne nyt noin pienenä sentään. Jospa se oli vahinko. Vaan pakko se oli uskoa, kun Ukko teki seuraavalla lenkillä samalla tapaa. Ja vieläpä oikein rehvakkaasti. Näinä aikoina jalkaa nostetaan ja merkkiä jätetään jo useampaan kertaan ulkoilun aikana. Meidän pikkuinen Ukko on siis jo ihan äijä! Vuoden alussa ajelimme ulkoilemaan Kup:n läheiseen metsään. Kyseinen metsä on luonnonsuojelualuetta, mutta se on myös jollakin tapaa metsäalan opetuskäytössä. Alueella on pari merkittyä reittiä, jonka varrella on niin levähdyspaikkoja kuin alueesta kertovia infotauluja. Taulujen teksti on luonnollisesti vain unkariksi, mutta hyvien havainnekuvien ansiosta niistä ymmärtää tärkeimmät ilman google-kääntäjää - johon siihen ei ole koskaan luottamista.   Valitsimme noin 9 kilometrin mittaisen reitin siitäkin huolimatta, että m...

Ruskareissu

Kuva
Suuntasimme marraskuun alussa ruskeretkelle Villányyn, Unkarin etelään. Villány on Unkarin suosituinta viinialuetta. Hyviä viinejä tuotetaan muuallakin, mutta Villányn viinit saavat eniten auringon säteitä, valoa ja lämpöä, ja se antaa Villányn viineille omanlaisensa luonteen. Loka- ja marraskuun vaihteessa elimme vielä sellaista leppoisaa low season aikaa, kun kotimaan matkailu oli vielä mahdollista. Paikat olivat enimmäkseen auki, mutta ruuhkaa ei ollut. Majoituimme Bock:n viinitilalla muutaman päivän ja yön.   Villányssa saisi helposti ajan kulumaan ihan siinä omassa hotellissa istuskellen ja kyseisen talojen viinejä maistellen ja välillä hiukopalaa tilaten. Vaan silloin jäisi näkemättä, haistamatta ja maistamatta kaikki muu. Parempi siis katsastella ympäristöä ja reippailla. Sillä tapaa tulee jano ja nälkä. Ja taas jaksaa enemmän juoda ja syödä. Meitä suosi mainio ulkoilusää koko ruskaretkemme ajan. Kipusimme Szársomlyó:lle, mikä on Villányn "korkein huippu" ja mistä näk...