Kasvakaa! Kasvakaa!
Tahdon asia on meidän lemppari suomalainen tv-sarja. Sarjassa esiintyy näyttelijöitä, joista emme ole niin perustaneet muita rooleja näytellessään, mutta tässä kaikki henkilövalinnat ovat osuneet nappiin. Jotenkin istuu meidän pirtaan niin tarina kuin henkilöt ja henkilöitä esittävät näyttelijät.
Mainostoimistossa käsikirjoittana työskentelevä Mikko Rouhiala päätyy viljelemään spelttiä, kun on ensin sössinyt muutoin monta asiaa elämässään. Kylvötöiden yhteydessä Mikko kannustaa siemeniä kasvuun loitsumalla Kasvakaa! Kasvakaa! Arkielämässä ja -kielessämme toistuu monesti muitakin fraaseja tuosta kyseistä ohjelmasta kuten: Se pyykit pesee, joka kotona makaa tai On täällä kummat meiningit.
Viime vuonna ei mikään mennyt niin kuin oli suunniteltu. Pääsiäisen maissa oli tarkoitus matkustaa isännän mummin kanssa tänne Unkariin ns. toukotöihin. Ei matkustettu, eikä matkustaneet muutkaan. WhatsApp:n videokuvan välityksellä neuvoin isäntää, että miten toimitaan tomaatin ja chilin siementen kylvöjen kanssa. Alku näytti lupaavalta, mutta sitten isännältä taisi loppua maltti ja kasteli pieniä alkuja liikaa. Sinnikkäimmät selvisivät, mutta alun kasvu oli kituliasta. Satoa sentään saatiin, mutta himpun myöhemmin kuin olin mielikuvan itselleni piirtänyt.
Kesällä ostin tarjouksesta erilaisia chilien siemeniä. Mielessäni laskeskelin, että ehtivät tuottaa satoa, sillä onhan täällä pitkä kasvukausi. Paskat, ne siemenet edes itäneet! Onnistuin siis isäntää huonommin. Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Pitkän odottelun jälkeen jokunen piippa nousi, mutta kasvu oli hidasta ja kituliasta. Eikä puhelintakaan, että kummoista satoa oltaisiin saatu. Yksi laatu sentään kukki ja rakenteli kukinnoista hedelmän aiheita. Suurin osa niistäkin näivettyi ja putosi.
Kasvien kasvatus on ihan helppoa, tarvitaan vain kasvualustaa, jossa sopiva rakeisuus sekä sopivassa suhteessa ravinteita, ilmarakoja ja vettä, ja sitten vielä lisäksi vähän valoa ja lämpöä. Helppoa kuin heinän kaato. Paitsi, ettei ole. Ei edes (mukamas) ammattilainen aina näe eikä ymmärrä, mitä on liian vähän ja mitä liian paljon. Siitähän se kasvamattomuus kiikastaa, että asiat eivät ole balanssissa. Kokeilin chileilleni kyllä kaikenlaista: kastelua - kastelemattomuutta, varjoa - valoa, lämpöä - paahdetta jne. Vaan kun ei, niin ei. Näin jälkiviisaana totean, että vika oli varmasti kasvualustassa, se oli liian voimakasta uudelle kasvulle.
En kuitenkaan heittänyt olemattoman kasvun rääpäleitä syksyn tullen pois vaan nostin ne sisälle vierashuoneiden ikkunalaudoille toivoen, että saan satoa seuraavana vuonna. Ja miten kävi? Saatanan kirvat koettivat vallankaappausta. Taistelin vastaan koko loppuvuoden suihkimalla kasvukkaitani tolulla, sillä mäntysuopaa ei tähän hätään ollut. Ja kappas. Tätä kuluvaa vuotta kirvat eivät enää nähneet. Nyt juttelen päivittäin chileilleni Mikko Rouhialan tapaan: Kasvakaa! Kasvakaa! Ja pirulauta, ne on alkaneet kasvaa! On se toimiva loitsu. Satoa odotellessa.
DVD boksin saa meiltä halutesaan lainaan Csizmadia utcalta hakemalla.
VastaaPoistahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Tahdon_asia
http://vintti.yle.fi/yle.fi/tahdonasia/main034c.html?page=etusivu&flash=no
Poistahttp://vintti.yle.fi/yle.fi/tahdonasia/gallery/big/022.jpg
Poista