Reissua pukkaa, budjettimatka

 

Minä syksyllä 2023 ystävälle: "Nyt halvalla reissuun. Air Balticilla kampanja meneillään." Ei tarvinut Kaisaa lujasti tuupata, kun jo oli kenollaan ja suunnittelemassa kanssani pitkää viikonvaihdetta Kööpenhaminan kevääseen. Kerroin Kaisalle, että kerran olen aiemmin siellä käynyt, vuonna 2003 Lepaan LM6-kurssilaisten kesken, kun teimme pari (vai kolme) -viikkoisen Eurooppa-turneen bussilla. Pers'aukisia opiskelijoita kun oltiin, niin majoituksissa joustettiin. Köpiksessä majouttauduimme tuolloin retkeilymajassa tai sen tapaisessa, missä oli sängyt neljässä kerroksessa ja yhteiset suihku/wc-tilat muiden reissaajien kesken. Olot olivat vähän karummat kuin koskaan olen PV:n kasarmeilla törmännyt. Tästä tarinasta Kaisa säikähti ja lupasi oitis hoitaa majoituksen etsinnän. Olin tarjottuun työnjakoon erittäin tyytyväinen. 

Matka suunniteltiin huhtikuun lopulle, että olisi jo kevät ja lämmin - lue hyvät terassikelit. Sadepäivien ratoksi kartoitettiin pari museota, mutta ihan vaan varuiksi. Matkan lähestyttyä vaihdoimme ajatuksia ja ideoita siitä, mitä pakata mukaan. Samalla sadattelimme sääprofeetan metkuja, kun lupasi meille kylmää ja äkäisiä ämmiä taivaalta. Ihan siinä lähdön kynnyksellä vielä funtsimme, että mitä ne täällä Suomessa Tanskan säästä tietävät. On siellä varmaan kuitenkin jo kevät ja lämmin. Kaisa meni ja kurkkasi norjalaisten ennusteen. Perkeleen kylmää lupasivat ne norjalaisetkin. Minihameet jätettiin kotiin, reppuun pakattiin sateenvarjot, pipot, pitkät kalsarit ja villasukat.  

Niin oli kylmää Lidlen kuohuva, että oli vedettävä jalkaan villasukat. Onneksi oli mukana.

 

Talvi oli pitkä ja kevättä odoteltiin. Air Baltic houkutteli ostamaan lisäkiloja matkatavaroita varten, evästä olisi saanut halvalla ja haluamastaan spesiaalipaikasta olis myös saanut halutessaan lentoyhtiötä kannattaa. Tuumasimme, että sama sen väliä, missä sitä istuu tunnin pari. Takaisin tullessa tiedä vaikka olisi parempikin istua eri puolilla konetta. Ja mitä se sellainen budjettimatkailu on, että alkaa sitten kuitenkin maksamaan kaikesta vähän extraa saamatta juuri enempää. 

Matkaan päästiin hyisenä huhtikuisena päivänä. Eikä se ole matka eikä mikään, jos ei jo lähtöterminaalissa kohoteta lasillisia. Ne on nuo lentoasemat siitä kivoja paikkoja, että siellä myydään pelkästään laadukkaita ja hyviä virvokkeita. Ai mistä sen tietää, että on laatutavaraa, no hinnasta. Tampere-Pirkkala -lentoaseman valkoviini on törkeän hyvää. Kun suljen silmät, voin vieläkin makustella raikkaan pirskahtavaa viiniä suussani ja mielessäni. Not! Saimme Kaisan kanssa lentokoneessa vierekkäiset istumapaikat. Siinä taivaalla kyllä mietin, että olisihan ne voineet olla paikat jo mennessäkin erillään. En minä siitä, että housunlahje kastui, kun Kaisa kaatoi kuoharilasinsa. Mutta että kallista ainetta meni hukkaan. Niin noloa ja turhaa! (Sori Kaisuli!)

Törkeän hyvä tuote!

 Emme todellakaan majoittuneet retkeilymajassa, emme edes hostellissa taikka b&b-resortissa vaan hotellissa. "Kennolan" (opin tuon hauskan sanonnan tutulta jokin aika sitten, se tarkoittaa yöpuuta, nukku- tai majoituspaikkaa) sijainti oli oiva, keskellä cityä. Kaikki kohteemme löytyivät kävelymatkan päästä. Tai no, kaikkihan löytyy kävelymatkan päästä, kunhan vaan kengänpohjissa riittää kulutuspintaa. Sanotaanko siis näin, että vartin kun käveli, niin monta kohdetta meni jopa ohitse. 

Ensimmäisenä aamuna suuntasimme Von Frue Kirkeen. Kahdestakin syystä: satoi vettä, terassit olleet auki. Satuimme sopivasti paikalle ennen päivän epistolaa. Kanttori siellä jo lämmitteli urkupillejä ja kauniisti ne urut soivat täyttäen koko kirkkosalin ja luoden hartaan tunnelman. 

 

Surullista oli katsoa Børsenin savuamista. Se oli ihan vasta viikkoa aiemmin tuhoutunut isolta osin tulipalossa. Remontin tuoksinassa oli lentänyt kipinä jostakin laitteesta/työkoneesta ja tuikannut pytingin tuleen. Tai onhan se voinut olla huolimattoman Remontti-Reiskan tupakistakin. Tupakan poltto pitäisi niin kieltää kaikkialta! 

Kööpenhaminen Tivoli on maailman toisiksi vanhin tivoli ja perustettu 1843 - vanhin on Dyrehavenin Bakken, mikä sekin siis sijaitsee Tanskassa. Köpiksen Tivoli on pienialainen, mutta erilaisin optisin harhoin saatu näyttämään kokoaan suuremmalta - niin kuin myynnissä olevat pienet yksiöt, niitäkin mainostetaan neliöitään suuremmiksi. Köpiksen Tivoli on paljon enemmän kuin vain huvipuisto. Se on myös erittäin viihtyisä vihreä keidas, missä ei ole säästelty sipulikukkien määrässä, eikä kunnossapidossa. Ravintoloita on moneen makuun ja jokaisessa niistä saa smørrebrød-leipiä.

Tivolin puutarhuri

Kööpenhaminan Tivoli on must to see. Ainakin meille, myös minulle vaikka silloin pari vuosikymmentä sitten siellä poikennut olinkin. Emme kieppuneet laitteissa, emmekä antaneet pelipaikkojen koukuttaa, vaikka molemmille teki tiukkaa kulkea erityisesti ammuntapisteiden ohitse. Tästä ei ääneen puhuttu, mutta hiljaa mielessään kumpikin ajatteli, että paremmin mahdutaan samaan hotellihuoneeseen ja paluumatkalla lentokoneeseen, kun hissun kissun vaan ammuntapisteiden ohitse kävellään. Kisahan siitä olisi tullut, kallis ja ruma mittelö seurattavaksi. Jompi tai kumpi olisi voittanut ja toinen hävinnyt. Kerran jokunen vuosi sitten pelasimme lasersotaa porukassa. Siitä ei seurannut kummankaan häviötä, koska olimme samalla puolella. Mutta osumien määrissä minä kyllä silloin Kaisan voitin, vaikka annoin tasoitusta - olin väsynyt ja syönyt edellisenä iltana kissanpaskaa tai ainakin sellainen maku oli suussa. Ehkä joku mauste?

Työskentely Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä oli aikanaan hieno kokemus ja siitä jäi sellainen jälki, että ei ole sen jälkeen ollut montaa reissua, etten vierailisi botanisessa, jos kaupungissa sattuu sellainen olemaan. Köpiksen botaninen oli pettymys. Ulkopuutarha toki oli hieno ja hyvin hoidettu, mutta viherkasvihuone jäsentymätön ja sotkuinen. Kaisaniemen kasvihuoneet ovat kuin toiselta planeetalta. Olen ylpeä voidessani sanoa, että olen saanut työskennellä niin hienossa paikkaa kuin Helsingin botaninen. Varmasti ei ole Köpiksen botanisessa Kaisiksen veroista saunaakaan. Se olkoon toinen tarina. 

Kaisa tunnisti tulppaanin. Koivu oli haastavampi. 

 

Minulle osui helpompi eli Rhododendron.

Melkein meinasimme kulkea Kaisan kanssa onnemme ohitse, kun viherkasvihuoneesta raikkaaseen ulkoilmaan astuimme. Olimme jo loikkaamassa kulunestoksi asetetun aidan yli ulkopuutarhan puolelle, kun vartija mulkaisi, niin jatkoimme kiltisti ohjattuun suuntaan. Ja VAU! Päädyimme perhoshuoneeseen. Emme nähneet pääkallokiitäjää, mutta upean värisiä muita siivekkäitä. Että jotenkin se lievitti pettymystä. Perhoset ovat kivoja! ("Varpuset ovat kivoja", Raid)

Oli siinä taas matkaa taitettu, niin poikkesimme välihuikalla ennen taidegalleriassa vierailua. 

Kolme huuhkajaa.

 

Sunnuntaina 21. huhtikuuta paistoi aurinko - kuinkas muuten Kuningatar Elisabet II syntymäpäivänä. Aloitimme aamun lasillisilla kuohuvaa. Ellun mutsilla Kuningataräidilläkin oli sellainen tapana, mutta joka päivä. Miten se ensipuraisu onkaan aina se paras. Ei se toinen huikkakaan huono ollut, sillä olihan lasissa Piper Heidsieckiä. Se on minun lemppari, yksi niistä, monista. 

 

Paluupäivänä suuntasimme ihmettelemään, että miten pieni se Pieni Merenneito onkaan. Oli siellä pari muutakin ihmettelemässä samaa. Neito oli isompi kuin muistin. Taitaa olla aiemmat matkakuvani varsin kaukaa kuvatut.

Kiva reissu! Saatamme lähteä Kaisan kanssa kimpassa toistekin matkaan. Pitkä vkl Köpiksessä ei ollut budjettimatkailua, vaikka Air Baltic meidät sinne melko edullisesti lennätti. Ehkä seuraaava reissu on. Ehkä majottaudutaan retkeilymajassa tai teltassa. Minulle käy kyllä riippumattokin, olen sitä parvekkeella harjoitellut, mutta sitä lienee turha Kaisalle ehdottaa, jos haluan hänestä toistekin matkaseuraa.