Siskonpeti, osa 1

Viime syksynä Nella kehaisi töissä hankkineensa itselleen ja Eijalle halvat lentoliput Tampereelta Riikaan ja houkutteli Reijaa ja minua följyyn. Koska emme ole Reijan kanssa kilpailuhenkisiä, emmekä yllytyshulluja, niin siinä meni vähän kauemmin kuin ne Nykäsen Matin kuuluisat seitsemän sekuntia, mitkä tarvittiin, että hän avioliittoneuvojana sai suhteen kuin suhteen päin persettä, vaikka siihen saakka kaikki olisi ollut hyvin. Meillä meni Reijan kanssa kolme minuuttia, kun sitten oli matkaliput meilläkin. Osa ajasta menee kyllä hitaan pankkiyhteyden piikkiin.  

Montaa päivää emme malttaneet antaa matkakuumeen viiletä, kun oli lentolippujen lisäksi majoituskin varattuna. Nella ehdotti majoitusalueeksi vanhaa kaupunkia, emmekä muita vaihtoehtoja edes harkinneet. Majoituspaikan lisätiedoissa oli tosin maininta, ettei saa bilettää (juhlat/tapahtumat on kielletty). Toisaalta mainostivat mukavuudet osiossa, että ihan naapurissa on kyllä tekemistä: pubikierrokset. Avot! Sehän sopii! Jatkot sitten meillä. Sellainen siskonpetisetti meille siis löytyi. Ei omia huoneita, parivuoteet. Joku aika sitten Nella oli käynyt muiden siskojensa kanssa reissussa. Joku (vaiko kaikki) niistä toisista sisarista oli kovasti kuorsannut. Nella oli hiukan epäileväinen, että mahtaako kukaan meistä tuudittaa häntä kuorsauksella uneen. Juu, Eija lupasi. 

 

Mistä sitä syksyllä tietää, että millaista keliä on seuraavan vuoden kesäkuun alussa. Niinpä päätimme tutkia Riikan kulttuuritarjontaa, että on pubikierrosten lisäksi muuta tekemistä, kun jos ei siellä paistakaan aurinko ja ole järkeä polkaista fillarilla Jurmalan rantsuun melanooman toivossa. Ehdotin, että jättäisimme oopperat väliin. Olen pari Wagneria käynyt nukkumassa ja se lienee sen merkki, että kyseinen genre on kohdallani nähty ja kuultu. Vaiko päinvastoin? Joku ihmetteli, että miten pystyn nukkumaan tai edes torkkumaan Wagnerin oopperoissa, kun meteli on aikamoinen. Helposti. Sinnikään harjoittelun tulos, toki. Harjun puutarhurikoulun aikainen ystäväni Virpi sen tietää. Virpi näki minut treenaamassa harva se oppitunti, selkä suorassa leuan värähtämättä täydessä unessa. Mikä taito! Virpi on tästä taidosta minua aina vähän kadehtinut. Minkä nuorena oppii, sen sitten vanhana unohtaa. Teams-työpalaverit lasiseinällisissä hiljaisissa huoneissa ovat korvanneet oopperat kohdallani. Vaan taitaa tatsi vähän nitkahtaneen, kun osa työkavereista koputtelee vähän väliä ikkunaan, herätelläkseen. Että jotenkin se leuka ei kai enää pysy timmisti asennossa. No mutta, päädyimme balettiin. Mistä siitä sitten tuli Eijalle pieni pettymys ja paha mieli. Eija jo sovitteli tyllimekkoa ylleen ja balettitossuja jalkaan, kun hänelle selvisi, että olemme menossa katsomaan balettia, emme itse esiintymään. "Eikö edes siellä pubissa", parahti Eija. Ennen matkaa Eija kyllä salaa harjoitteli. Nimittäin pientä ennen matkalaukun pakkaamista alkoi polvensa oireilla. Muka mökkitalkoissa meni ja Reijo todistaa. Paskat! Tunnen Reijon. Olemme ottaneet oravasta mittaa. Reijohan sanoo, mitä Eija käskee. Taisi olla Eijan ballonné, pas sekä ballotté, pas:n alastulot vaan vähän, petit, raskaat.

Lähdön kynnyksellä ei käynyt hyvin Nellallekaan. Mikä lie noidan nuoli. Vaiko vaan tekosyy? Alkoiko näitä kahta vaan harmittaa, että Reijan kanssa lähdettiin mukaan? Reijakin kyllä valitti aiemmin viikolla flunssanoireita. Mikähän juttu tää nyt oikein olikaan? Olinko lähdössä reissuun yksin, vaikka ensin en kai ollenkaan? Heräsi huoli balettilipuista, ne oli Nellan hallussa. Tylsää mennä yksin. No, seuraa kai aina löytyy, kun valkkaa lyhythelmaisen leningin ylleen. Muuta keinoa ei minulla ole. Tissivakoa kun en saa rutistettua esiin ja houkuttimeksi keinolla, enkä toisella. Se harmittaa. Olen kuullut, että se on kätevä jemma hyttikortille, jos ei malta kantaa käsiveskaa.