Siskonpeti, osa 2

 

Ennen reissua ilmenneistä haasteista huolimatta kaikki neljä ilmaantuivat lentokentälle. Kaikki pääsimme turvastakin läpi, vaikka Eijan ja Nellan oli nostettava securityn muijan käskystä paidan helmojansa huumetestiä varten. Siinä minulla sydän vähän hypähti. Mistä minä niistä kahdesta voisin tietää, millaisia puutereita ovat mukaansa pakanneet, kun en ole aiemmin kanssaan reissannut. Huh huh. Kyse oli onneksi vain rutiininomaisesta pistotarkastuksesta. Lento nousi ja laskeutui ajallaan, varhain torstaiaamuna. Riikan kentällä julkisen liikenteen biljet automat oli kaput. Bussilippuja myytiin myös kentän kioskissa, joka aukesi sopivasti minuuttia ennen bussin lähtöä. Reija juoksi edeltä sujauttaen jalan bussin oven väliin, niin ei se kuski ilennnyt lähteä liikenteeseen ennen kuin kaikki olimme kyydissä asianmukaiset matkaliput taskussa. Kuski tyytyi vain mulkaisemaan meitä viimeisenä bussiin ehtineitä. Riikan kaupungissa olimme ennen sitä kellonlyömää kuin myyvät skumppaa taikka muita vastaavia virvokkeita kaupasta ulos. Olen luullut, että nihilistisyys on suomalainen vaiva. Ehkä onkin, mutta tarttunut muuallekin. Ostimme kahvia ja särvintä. Skumppa jäi hyllyyn odottamaan myöhempää ostosreissuamme.

Vanhan kaupungin majoitus osoittautui osuvaksi sijainniltaan ja joiltakin osin myös sisällöltään. Jokaiselle löytyi vuode ja liinavaatteet. Unikulman laatua vuoteet eivät olleet, eikä siivous olisi läpäissyt Auri Kanasen seulaa, vaikkei sentään torakoita tai muita vikkeliä kintuistaan osunut näköpiiriin. Ensin olimme jakaa huoneen ja parivuoteen Reijan kanssa, mutta se narisi kovin. Totesimme, että siinä metelissä ei kumpikaan nuku, kun toinen kääntää kylkeä. Varokeinona funtsin, että jos lusikassa nukutaan, niin sitten on helppo kääntyä yhtä aikaa ja täten narinan määrä minimoituu. En ehdottanut tätä Reijalle vaan sijasin itselleni punkan olohuoneen sohvalle silläkin uhalla, että sohvan alus näytti epäilyttävältä. Mikään siellä ei päivänvalossa liikkunut ja yöllä en enää rohjennut asiaa uudelleen tarkistaa. Reija sai pitää kovan ja narisevan parivuoteen, mutta oman huoneen. Nella ja Eija jakoivat yhteisen makuuhuoneen, jossa molemmilla parivuoteet. Keittiön varustelu ei ollut kummoinen, mutta riittävä. Skumppalaseja kaipasimme ja uuni olisi ollut kiva.

Aamukahvin ja pienen levon jälkeen lähdimme etsimään aktiviteettiä. Pääsimme jokiristeilylle tarjoushintaan, sillä Nella on kova tinkaamaan. Poika lupasi melko hyvän diilin ja tyttö tiskillä meinasi laittaa paremmaksi, ja oli sitten saada pojalta sapiskaa. Ajattelin siinä mielessäni, että jos Nella tinkaamista vielä jatkaa, niin saamme vain polkuveneen. Niitäkin oli siinä jokirannassa tarjolla. Ei onneksi jatkanut Nella tinkaamistaan. Pieni keikkuva jolla kuljetti meitä kolmisen varttia. Näimme kauniita sekä rumia maisemia. Ettei mennyt ihan vaan huvin ja harrastuksen piikkiin, niin seurasimme ja kuvailimme innolla paikallisen yhdyskuntatekniikan työmaata satama-altaalla. Vielä on keskustelematta pomon kanssa, voisiko osan matkasta merkitä työajaksi. Meillä on reilu pomo. Varmasti pääsemme sopimukseen. 

Kohdallemme osui ilmaisia turistiatrappeja nirkoisesti. Sotamuseoon ei tarvinut maksaa, siellä käytiin. Museossa oli ilmainen toiletti ja sehän se meidät sisään houkutti. Itse museon juoksimme nopsaan läpi. Se oli kierrettävä kokonaan. Kerrosvahdit pitivät siitä huolen, että jokainen kulki ohjuriviivojen suuntaan. Vastavirtaan ei saanut kulkea, emmekä havainneet oikoreittejä. Ikeassa niitä on. Kirkkojen tornit ovat oivia näköalapaikkoja, mutta kohtaamamme kirkot torneineen olivat kaikki maksullisia. Niinpä annoimme Radisson Blue Elizabete hotellin hissin nostaa meidät ilmaiseksi kattojen ylle katselemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Myös drinksut maistuivat. Tuli vain vähän kalliimmaksi kuin kirkon torniin nouseminen. 

Perjantaina matkattiin Jurmalaan. Ennen reissua harkitsimme fillareiden vuokraamista, mutta pari klenkkaa ja entinen suunnistaja, jonka sisäinen kompassi kääntyi heti Riikaan laskeutuessamme pieleen 180 astetta, ei antanut hyvää ennustetta pyöräilystä selviämiseen. Juna oli halpa ja kätevä. 

Jurmala on sievä paikka. Turistikausi oli vasta alkamaisillaan, joten saimme nauttia kiireettömästä ja väljästä tunnelmasta. Eijan kanssa pulahdimme uimaan Riianlahden aaltoihin. Aika pitkään sai kahlata, että tuli normaali uintisyvyys vastaan. Ja niin kuin on opetettu, uimme rannan suuntaisesti huomataksemme, että veden syvyys ei pysynyt vakiona, vaikka meidän suunta oli prikulleen rannan myötäinen. Ei aikaakaan, kun polvi kolahti pohjaan ja sujuva kroolaus muuttui ensin käsi- ja sitten mahapohjaksi. Sieltä vedestä nouseminen ei ollut yhtä sulokasta kuin Halle Berryllä Bond-tyttönä olleessaan (Kuolema saa odottaa 2002). Hallella oli oranssit bikinit, minulla punaiset. Että sekin ero.

Miten ihana ravintola meille löytyikään. Ihanat naiset, ihanalla lounaalla. Kotona kämpillä huomasimme tulleemme ihanasti huijatuiksi. Tarjoilija oli laskuttanut meiltä ihanasti väärän viinin. Aivan sama, kun oli niin ihana päivä ja iltakin oli suunniteltu ihanaksi. Takaisin Riikaan matkustimme myös junalla. Sitä Eija protestoi. "Otetaan Taxi. Minä maksan". Ei ole eläkeläinen köyhä, eikä kipee, kun pääsee reissuun.

Iltasella sipaisimme punaa huuleen ja mekot ylle balettia varten. Eijaa edelleenkin kismitti, kun olisi halunnut esiintymislavalle hänkin. Olen varma, että Eijalla oli oma tutu mukanaan just in case. Jos joltakulta menisikin nilkka, niin siinä olisi Eijan paikka. Esityksen lomassa kauhulla seurasin, kun rekvisiittana olevista tammenlehväseppeleistä irtosi lehtiä. Olin varma, että joku tanssijoista astuu lehdelle, liukastuu ja teloo jalkansa. Huomasin Eijan seuraavan ja jännityksellä odottavan samaa tapahtumakulkua. Ihan kuin olisi jonkun kertaa nostanut takalistoaan penkistä ylös ja ollut suuntaamassa lavalle varatansijan rooliin heittäytyäkseen. Meidän kaikkien onneksemme kukaan tanssioista ei sotkeutunut tammenlehtiin.

Olimme kyllä tutustuneet Antonija #Silmači baletin tarinaan etukäteen. Selkeää punaista lankaa emme löytäneet ennakkoon opiskellen, emmekä katsomallakaan hullua hurskaammiksi tulleet. Latvian kesästä se kertoi, mutta olisi se voinut olla Suomen juhannuksestakin. Pojat joivat viinaa ja tytöt keikistelivät hameissaan pöydillä tanssien. Omituinen ukko myi huiveja. Pyykkäämään kyllästynyt piikatyttö pössytteli pilveä. Kaikessa omituisuudessaan esitys oli hyväntuulinen ja viihdyttävää katseltavaa. Orkesterin soitanta oli mukavan lempeää ja  Oopperatalo itsessään kertakaikkisen kaunis. Väliajan skumppa paikallista kuraa, mutta kun oli muuten hyvä fiilis, niin helposti se kurkusta alas sujahti se kurakin.

Lauantai oli sateinen päivä. Aamupäivällä kierreltiin kaupunkia, kun oli vielä poutaa, ja iltapäivällä lähdettiin shopping helvettiin sadetta pakoon. Mitään en ollut aikeissa ostaa, mutta muijat houkutti ja koukutti. Olin seiftannut jo kotoa lähteissä, että matkatuomisia en hanki, koska olin reissussa pienen päivärepun turvin. Mutta ainahan sitä parit uudet pöksyt ja biksut saa mahtumaan, kun pakkaa oikein tiukasti. Että ei sitten tullut tästäkään budjettireissua, vaikka lentäminen halpaa olikin kuin saippua. 

 

 

Viimeinen ehtoollinen nautittiin viehättävässä Ala Pagraps gastropubissa. Koska lauantai, live-bändi esiintymässä, emmekä olleet tehneet pöytävarausta, niin osaksemme jäi ruokailu baaritiskillä. Palvelukonsepti vaikutti ensin omalaatuiselta. Tilaus otettiin vain Nellalta ja me muut jäimme nuolemaan näppejämme. Ehdin siinä jo soimata itseäni, sillä ravintolavalinta oli minun, että ohjasimpas nyt muijat surkeaan paikkaan. Sinnikkään viittoilun ja sormien napsuttelun jälkeen myös meidät muut huomioitiin. Miten sitä muuttuukaan ihan moukaksi, kun on nälkä. Huonoa käytöstä meiltä se viittoilu erityisesti siksi, että jäljestäpäin huomasimme tarjoilijan olevan vasta opissa, harjoittelija. Ei kukaan ole seppä syntyessään ja se olisi pitänyt hoksata, vaikka nälkä vatsassa kurni. Baaritiskin jakkarat eivät olleet ideaaliset istua ja nauttia keittiön loihtimista annoksista, mutta baarimikkojen ja -maijojen drinkkien sekoitteluja oli mielenkiintoista seurata. Ja ihan vaan siksi tilasimme itsekin jokusen drinksun, kun olivat niin taitavia työssään ja sitä työskentelyä oli niin mukava katsella. Ale Pagraps:ssa oli oiva ménu ja loistava drikkilista. 

 

Sunnuntaina satoi taas pitkin päivää. Siksi lisää shoppailua ja Nellalle sekä minulle mani- ja pedikyyrit. Minua hoivasi Evita ja ihanasti hoivasikin. Joka päivä täytyy muistaa syödä hyvin ja ennen kentälle lähtöä vähän lepäiltiin.  

 

Muutoin meillä oli oikein sopuisa reissu, mutta Reija oli pakannut matkaan tietovisapelin. Lienee sillä oikea nimikin. Pelatessa meinasi tulla pientä kismaa, kun parin kuohuvapullollisen jälkeen ihan kaikki eivät enää muistaneet sääntöjä. Ei edes pelinjohtaja itse. Minä koitin pitää pintani, ja pidinkin. En heittänyt peliä seinään, niin kuin aikoinaan Kimblen, kun hävisin isosiskolleni. Peli meni rikki ja se harmittaa edelleen. Se oli minun Kimble.