Kuka uskoo kummituksiin?

Minä uskon! Yövyin juuri linnassa, missä kummitukset pörräävät pitkin yötä ja päivää. Ensin vähän taustaa tarinalle.

Meillä lapsuuden kodossa kummitteli. Monesti sattui niin, että Isä ei löytänyt etsimäänsä edes Äidin avulla. Ja kun Röökinätkään (Isän nimitys tyttärilleen) eivät mitään tunnustaneet, niin jotain kummaahan siellä Kukkatiellä sattui ja tapahtui.

Puhumattakaan Saksalan kartanon maita halkovilla kujanteilla iltahämärissä. Siellä varmasti oli jotakin kummaa, eikä sinne kannattanut mennä lainkaan, pimeällä. Sitä mieltä Äitikin oli. "Kyliltä" kotiin matkan varrella oli Työvis ja sitä vastapäätä huvila. Siellä huvilassa nyt ainakin kummitteli ja kummittelee uskoakseni edelleen. Kummaa tapahtumaa todistivat aikanaan Mummo ja Pappa huvilassa asioidessaan: viereisessä huoneessa alkoi lattia narista kenenkään siellä kuitenkaan olematta ja kulkematta, ja sitten keinutuoli kiikkui itsekseen!

Tutustuin viime vuoden Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa hurmaavaan mieheen, linnanherra Ari Kupsukseen. Hän on monen sortin kulttuurivaikuttaja ja toiminut jo vuosia Unkarissa. Hänellä on Budassa taidegalleria, vaiko useampikin, sekä maaseudulla barokkilinna, Amadé Bajzáth Pappenheim chateau, puistoineen. Puutarhanhoito ja kunnossapito ovat monisyinen setti, josta osan tekee kunta, mutta suurin vastuu on linnanherralla. Arilla on järjestely Kempeleen puutarhaoppilaitoksen kanssa. Pari puutarhurikokelasta suorittaa vuosittain harjoittelunsa barokkipuutarhaa kunnostaen ja siistien. Linnanherraan tutustuessani tarjouduin linnan pihatöihin avuksi puutarhurikokelaiden sekaan. Arvelin, että saatan hyvinkin ehtiä sellaiseen jobiin kotirouviudeltani. Tänä keväänä puutarhuriharjoittelijat eivät tietenkään päässeet harjoitteluun Unkariin. Enkä minäkään ehtinyt heti keväällä hätiin kotikaranteenin ja sittemmin muiden kiireiden takia. Mutta tällä viikolla olivat tähdet kohdillaan ja onnistuin matkaamaan Arin avuksi pariksi päivää.

Kaikki uusi aina jännittää. Maanantaina heti aamusta isoin jännitys oli itsekseen Pápasta Minardilla ajelu Vespremin ohi kohti Székesfehérvár:ia, minkä melko lähettyvillä barokkilinna sijaitsee. Liikenne Unkarissa on oma tarinansa. Huh, huh. Siitä juttua ehkä joku toinen kerta. Pääsin perille kuitenkin, kolhuitta. Linnanherra otti minut sydämellisesti vastaan varovaisin poskisuudelmin. Toimitimme pikaisen kierroksen määritelläksemme kiireisimmät työt pihalla - kitkemistä ja kausikukkien siirtoa/istutusta. Vaihdoin lenkkarit puutarhacrocseihin ja suljin auton takaluukun. Ja sillä samaisella sekunnilla tajusin: autonavaimet ovat käsiveskassa ja veska takaluukussa. Ei ole todellista! Miten typerä voi olla kottero, ettei älyä avaimien olevan auton sisäpuolella? Todella älytön, vaikka pitäisi olla fiksu.

 

Onneksi minulla on muijansa pulasta kuin toisesta pelastava "ridardi", joka matkasi myöhemmin iltapäivällä linnalle tuodakseen toiset avaimet, jotta saatiin rouvalle ovet auki. Minun ritari ei muuten ratsasta valkoisella ratsulla vaan mustanpuhuvalla Triumph Americalla, mikä murisee nyt pienen remontin korjuun jäljiltä messävämmin kuin koskaan aiemmin.

Sitten niihin kummajaisiin.

Päivän päätteksi istuimme iltaa linnan pihalla. Ari kertoi, että jokin aika sitten linnassa oli vieraillut henkimaailman kanssa asioiva nainen. Tämä nainen oli esittellyt Arille linnassa asuvia haamuja, joita hän näki yhdessä jos toisessa huoneessa. Esimerkiksi suuressa salissa istuu kuulemma kaiken aikaa kolme naista nauttimassa teetä. Toisinaan he vaihtavat istuinpaikkaa. Ja närkästyvät, kun heitä häiritään. Kappelissa sen sijaan eräs mies hirttäytyy joka päivä - sydänsuruja reppanalla. Näiden tarinoiden jälkeen oli levollista käydä yöpuulle. Nukuin hyvin paitsi, että oli kuuma - vaihdevuodetko jo vaivaa? - vaikka linnassa sisällä oli oikeastaan mielyttävän viileää. Yö siis sujui levollisesti, mutta kummajaiset paljastuivat sitten aamulla. En koskaan käytä Spotify:ta, mutta aamulla se oli puhelimessani auki. Illansuussa olimme viestitelleen ukon kanssa ja toivotelleet hyvät yöt ja sen jälkeen kuvittelen sulkeneeni sovelluksen. Aamulla viestikentässä kuitenkin luki mukamas minun kirjoittamanani teksti ritarilleni "meinasitko kirj...". En ollut lähettänyt viestiä ja siksi siinä ei näkynyt kellonaikaa. Uskon, että se olisi ollut lähelle puolta yötä kuitenkin. Että jotakin kummaa siellä linnassa tapahtuu. Laittoihan joku jo päivällä auton takaluukun lukkoon, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista avaimien ollessa sisäpuolella. Ja minä ainakin uskon kummituksiin.