It's the first time for everything

Näistä ei tehdä pálinkaa vaan hilloa ja sokeritonta survosta. Koskaan ennen en ole tehnyt, ja taas teen. Kaikkeen sitä ryhtyy, kun on aikaa.

Meillä on pihassa erilaisia hedelmäpuita, neljää sorttia. Ensiksi sadon antaa kirsikka, sitten luumu, lopuksi päärynä ja omena yhtäaikaisesti. Ihan en ole päässyt päärynän ja ompun kanssa sinuiksi. Molemmista puista putoaa niin kypsää kuin raakaa tavaraa ja aina ei ole syy madoissa tai muurahaisissa. 

Kirsikka on hapanta laatua. Tiedä vaikka hedelmistä olisi tullut hyväkin kilju, mutta enimmäkseen söimme niitä puusta noukkien ja suoraan suuhun ohjaten. Siis sen mitä nyt viitsi syödä hapokkuutensa takia. Siinä kohtaa, kun pääsin ajatuksen asteelle tehdä kirsikoista kotipolttoista hilloa, olikin puu jo tyhjää täynnä. Juu ei vaarin housut. Eivät olleet asialla rastaat tai muut linnut. Siinä hetkessä kesää vielä rimpuilimme toimimattoman sopimuksen kanssa, että nurmikonhoito kuuluu vuokraan. Emäntä tuli poikineen niittämään heinää ja samalla tyhjensivät puun. Nurmikosta ei tullut hyvä, mutta puu tyhjeni viimeistä kirsikkaa myöden. Vai olisikohan ollut asialla orava tai joku muu? En osannut asiasta kovin harmistua, lähinnä tilanne vaan huvitti. Minun homma helpottui joka tapauksessa kerta heitolla. Säästyin tekemisen vaivalta. Onneksi en ehtinyt etsiä reseptiä. Se olisi mennyt hukalle.

Luumu kukki keväällä runsaasti ja jotenkin sitä ajatteli, että nyt tulee hyvä sato. Vaan ei tullut. Moni luumu antaa kunnon sadon vain joka toinen vuosi. Nyt ei ollut joka, vaan se toinen vuosi. Viime vuonna puun oksat notkuivat luumuista, tänä vuonna eivät, ensi vuosi jää nähtäväksi, että josko sitten jo pantaisiin omaa luumupálinkaa.. Olemme ymmärtäneet, että luumustakin tulee oikein hyvää terävää, mutta päärynästä vielä parempaa. 

Sen verran satoa tuli, että saimme luumuhimomme taltutettua ja pienen soseen keiteltyä.

Päärynäpuu on ollut meille tänä kesänä iloinen yllätys. Viime vuonna siinä roikkui pari onnetonta madonsyömää ja tänä vuonna jo monta kymmentä muhkeaa hedelmää. Ensimmäiseen hillon keittoon katsoin oikein reseptin. Isännästä päärynä-brandyhillo kuulosti hyvältä. Tuumasta toimeen. Vaan meinasi siinä isännällä itku tulla, kun keittelin brandyä hilloksi. Toisin päinhän se pitäisi mennä, että hedelmistä "terämää". Melko maltillisesti sitä Torresia kattilaan kaadettiin, mutta syvältä se taisi isäntää riipaista. Lopputuotteesta tuli hyvää, vaikka itse kehunkin. Päärynät ovat osoittautuneet laadultaan hyväksi niin hilloksi, soseeksi kuin syöntiinkin, kun vaan malttaa varrota, että se on riittävän kypsä. Aikataulutus tuoreeltaan syöntiin on hankalaa. Melkein meinaa käydä niin, että hetkeä ennen, kun ihminen älyää hedelmän kypsäksi, niin mato ehti ensin. 

Omenat eivät ole laadultaan tuoreeltaan syötäviä paitsi, jos tykkää kivikovasta ja kovin happamasta hedelmästä. Hilloksi ja piirakkaan ne sen sijaan ovat aivan parhaita. Tässä huushollissa ei ole ollut tapana leipoa, mutta yksi amerikkalaistyylinen apple pie tuli tehtyä, ja siksi tiedän sanoa, että toimii. Ei tarvinut syödä yksin, vaikka isäntä niin aina mainostaa, ettei hän niin makeista leivonnaisista perusta. Eipä!

Sain vinkin uuniomenahillosta. Kylkiäisenä maininnan, että on niin helppoa ja vaivatonta. Samoin kuin maskien ompelussa, yhden ompeluun kuluu yhden vaivat ja 14 ompeluun 14 vaivat. En sanoisi tätä uuniomenahilloreseptiä sen vaivattomammaksi kuin, että kattilassa keittelisi. Alkuvalmistelut ovat aivan samat, yhtä työläät. Onneksi takaraivooni hiipi jostain etiäinen, että yli se siellä uunissa kuitenkin tursuaa, ja laitoin uunin pohjalle pellin. Ja ylihän se tuli! Mutta onneksi oli se pelti. Mukavampi pestä pelti kuin koko perhanan uuni. 

Kun jätetään sivuun tekemisen vaivat ja keskitytään makuun, niin on kyllä annettava kiitosta vinkistä: maukasta on! Ohjeen mukaan muussia käskettiin sekoittaa puolen tunnin välein. Samalla tuli myös maisteltua. Suu siinä paloi, puolen tunnin välein. Maistelin toki vain. Jäi sitä vielä purkkeihin laitettavaksi.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reissua pukkaa, budjettimatka

Siskonpeti, osa 1

Siskonpeti, osa 2