The Mask Factory

Kun ukko on reissussa ja ulkona niin hot, ettei siellä jaksa oikein puuhata ja harrastaa, niin mitäpä sitä muuta kuin ompelee. Tämän hetken muodin mukaisesti ompelin kasvosuojuksia.

Minä ajelen ompeluksiani Pfaff 90 -merkkisellä ompelukoneella. Se on luullakseni 70-luvun tuotantoa - melko retroa siis. Äitini hommasi sen 90-luvulla huutokaupasta. Se maksoi 50 markkaa. Kun otan ompelukoneeni esille, saan siinä samalla päivän lihaskuntotreenin. Se näet painaa aika paljon. Myös puolat ovat metalliset, ja se oli Äidistäni aivan mahtava juttu. Hyvä kone. Sillä on ommeltu eräskin bilemekko ja nyt sitten maskeja. Maskit eivät tule bile- ja huvittelukäyttöön. Sellainen ominaisuus Pfaffissani on, että yli kahdeksan tunnin päivää sillä ei sovi tehdä. Konetta on öljytty ja vähän huollettu, mutta siitä huolimatta 8 tunnin kieppeillä kone lämpiää ja siitä seuraa, että se katkoo lankaa. Ja kun lanka riittävän monta kertaa katkeaa tilaamatta, niin siitä seuraa uusi katko: ompelijan hermo katkeaa. On siis parempi pysytellä maltillisissa päivätunneissa, kun ompelee. Sillä tapaa ei katkea yllättäen lanka, eikä ompelijan hermo. 


On
lakanakangasta ja sitten on the lakanakangasta. The lakanakangas on sitä, mihin meidän isoäidit ja vielä äiditkin aikoinaan taituroivat nimikirjaimensa, ja mikä on maailman parasta lakanamateriaalia nukkua erityisesti kesäkuumalla. Aikoinaan nämä lakanat pestiin (keitettiin) lipeässä ja siksi kangas pysyi niin hyvin ruodussaan ja hohtavan valkoisena. Meillä lapsuuden kodissa näitä lakanoita kutsuttiin "joululakanoiksi", sillä ne olivat pääsääntöisesti vain jouluna käytössä. En raaskinut käyttää kotikutoisiin kasvonaamareihin sitä parasta the lakanakangasta, mutta jokseenkin napakkaa on sekin kangas, mitä maskien ompeluun käytin. 

Ja mikäs sitä oli ompeluhommaa aloittaa, kun mies oli printannut erilaisia kaavoja ja ohjeita. Valitsin Marttojen kaavan. Minä luotan Marttoihin ja ohje vaikutti simppeliltä. Ajattelin, että kahden maskin sijaan tulee samalla vaivalla enemmänkin, esimerkiksi 7 maskia niin itselle kuin isännälle eli yhteensä 14. Ihan sairaan tyhmä ajatus. Kyllä siihen viimeiseen täytyy nähdä ihan yhtä paljon vaivaa kuin ensimmäiseen. 14 maskin tekoon tarvitaan Marttojen ohjeen mukaan 56 pientä kankaan palaa. Niitä paloja sitten "neulotaan kulmista yhteen". Tuo kulmista yhteen neulominen on isännän sanonta. Tarkoittaa sillä kaiketi sitä, että on vallan helppoa hommaa vaan. Ihan niin kuin asiasta jotankin tietäisi? Koulussa virkkaamansa patalapustakin tuli kuulemma ydinreaktori, eikä kuusikulmio. Toisaalta, jos halusi thdä ydinreaktorin, niin sittenhän se meni hyvin. Meillä ei ole jaoteltu kotitöitä naisten ja miesten töiksi, mutta kyllä se niin on, että tässä parisuhteessa käsityöt on sitten kuitenkin rouvan askaretta. Mutta niin kuin sanottua, mitäs sitä tällaisena päivänä muuta, kun isäntäkin oli jaloista pois pyörimästä. Eikä ainakaan neuvomassa, että miten ne kulmat liitetään yhteen. 

Marttojen ohje osoittautui hyväksi valinnaksi. Se, mikä olisi hyvä ohjeeseen lisätä, niin vinkki, että välisilitys tekee hommasta sujuvampaa. Ei tarvitse nuppineuloilla itseään pistellä, kun silittää taitokset kuumalla höyryllä. Vaikka voihan sillä raudalla itsensä tietty polttaa, jos on varomaton. Mutta neulanpistos voi aiheuttaa verenvuodon ja sitten kangas sotkuu. Palovammasta ja jää ompeluksiin jälkiä. Ompeluksiaan varjellakseen on siis parempi polttaa itsensä kuin pistellä neuloilla. 

Uskollinen Pfaffini teki hyvää tikkiä. Ja kun työpäivän mitta jäi alle kahdeksan tunnin, niin lanka ei turhia katkeillut. Kuminauhoja maskini vielä huutavat. Kätköistäni löytyi pyöreää ja kapeaa kuminauhaa vain mustana, ja valkoinen oli liian leveää. 

 

Ja ettei ihan samanlaisia naamareita tule joka kulmalla vastaan, niin päätin vähän tuunata Marttojen ohjetta. Ompelin kulmiin napit, joihin solmin ja virittelen kuminauhat, kunhan sellaista sopivaa täältä jostakin löydän. Tuon nappivinkin voisi Martat lisätä senkin ohjeeseensa. Kaikkien naama ei ole samanmoinen. Nappeja vähän erilailla asemoiden saa säädeltyä maskin istuvuutta lärviä vasten.




 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reissua pukkaa, budjettimatka

Siskonpeti, osa 1

Siskonpeti, osa 2