Lemmikit

Olen koiraihminen, mutta paremman puutteessa kelpaa kissakin silitettäväksi. Tai oikeastaan mikä tahansa karvainen elukka. Pápassa asuva suomalainen perhe otti jokunen viikko sitten pari kattia lemmikeikseen ja niitä olen käynyt rapsuttelemassa. Samalla olen toki tavannut ihmisiä ja seurustellutkin vähän. Tässä kohtaa elämää meillä ei ole niin sanotusti hankittuja lemmikkejä, mutta kaikenlaista elävää seurattavaa löytyy onneksi pihalta ja toisinaan myös sisältä. 

Tämä on rukoilijasirkka. Se löytyi takan viereltä tarrautuneena kynttilänjalkaan. Internet tietää kertoa, että niitä on maailmassa yli kaksi tuhatta erilaista lajia. Suurin osa niistä on trooppisia eläimiä, mutta esiintyy niitä subtrooppisillakin alueilla. Mistä lie tämä soittaja tullut meille. Ehkä ostamieni ulkolaisten ruusujen mukana. Tämä kaveri ei kylläkään mitään soitellut, niin kuin sirkkojen kuuluisi viulujaan vinguttaa, vaan oli ihan hiljaa. Siksi en sitä huomannut kuin vasta siivouspäivänä pölyjä pyyhkiessäni. Taisi pelästyä minua, kun oli ensin aivan liikkumaton, mutta alkoi sitten väristää tuntosarviaan ja mulkoilla kohti. Vein iltasella kynttilänjalan sirkkoineen päivineen ulos terassin pöydälle. Ajattelin, että suunnatkoot siitä, minne lystää. Ei lystänyt. Siinä se nötkötti edelleen kynttilänjalkaan tarrautuneena aamuauringossa lämmitellen. Minä halusin kynttilänjalan takaisin sisälle, mutta en samassa kaupassa sirkkaa. Luin internetistä senkin, että se on peto, joka syö muita ötököitä - akat harrastavat myös kannibalismia. Ohjasin tämän sirkan basilikakasvustooni siinä toivossa, että se pitäisi kirvat ja muut loitolla. Katsotaan, miten basiliskojen käy, ja sirkan. 

 

Vuosia, vuosia sitten minulle soitti asiakas, hänellä oli pulma. "Päivää, pihallani on kaskas, voiko sen hävittää?" Olin työmaalla, missä kaivinkone möykkäsi korvanjuuressa, joten epäilin kuulleeni väärin. Eihän nyt kukaan voi soittaa ja kysyä moista! Paitsi, että voi. Pulmana oli siis kaskas, "se ulkomaalainen koppakuoriainen, joka illan tullen kovasti laulaa ja sirittää, että voiko sen hävittää?" Mitä siihen muuta vastaamaan kuin, että ei sille estettäkään ole, kun ei kuulu meidän kotoperäiseen lajistoon. Vaan pulma ei ollut niin yksinkertainen. Kaskas oli aiheuttaa perheriidan. "Vaan kun tuo minun kaverini ei anna sitä hävittää. Panimme sen lasipurkkiin ja annoimme salaattia. Sitä salaattia se nyt aika tyytyväisenä järsii, siellä lasipurkissa." Annoin neuvoksi, että siinä tapauksessahan kaskaan kannattaa antaa nauttia salaatistaan, ja että seuraatte vaan tilannetta. Asiakas oli saamaansa vastaukseen tyytyväinen. Hän kiitti neuvoista ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Asiaan ei sittemmin palattu. 

Ja kyllä! Minua aika tavalla kuumotti tehdä vastaava puhelu Pápan Major officeen. "Pihallani on rukoilijasirkka. Se sellainen peto ja kannibaali. Voiko sen hävittää?" Mitähän olisivat tuumanneet. Olisikohan piipaa-auto valkotakkisineen ollut kovinkin piakkoin portilla?

On meillä muitakin "luonnon lemmikkejä". Keväällä kylvöksiemme ehdittyä koulintavaiheeseen ja sitten yksitäisiin purkkeihin, ihmettelin, kun yhdessä purkissa chili ei ottanut kasvaakseen. Se sai saman hoidon kuin muutkin, mutta näytti vain kituvan. Totesin, että kyseisellä chilillä ei ole tulevaisuutta ja kippasin purkin nurin. Syy kituuttamiseen paljastui. Samakko oli vallannut suurimman osan purkista, eikä chilin juuristolla ollut tilaa kasvaakseen, eikä juuri kavualustaakaan. Joko sammakko oli syönyt mullan tai vaivihkaa työntänyt sen purkista ulos. Saku-sammakko joutui vähän hämilleen. Kannoin sen omenapuun varjoon ajatuksella, että menkööt, minne menee. Seuraavana päivänä puolestani minä hämmennyin. Saku oli kehrännyt itselleen kodin kylvöksiämme peittävän muovipussin taitteesta. Siellä se viihtyi, ainakin päivisin, niin pitkään kuin kylvöksiämme peitteellä suojattiin. Sitten se tuntui katovan tuhkana tuuleen. Sakua ei näkynyt moneen viikkoon ja arvelin sen joutuneen linnun saaliiksi. Vaan yhtenä iltanapa kaveri taasen ilmaantui. En voinut luonnolleni mitään. Kaappasin sen kämmeniini, josta se hyppäsi olkapäälleni. Mahtoiko olla suudelmaa vailla?