Seikkailu se on mikä kannattaa

Otsikon sanonta ei ole kovin ominaista meidän tavalle toimia. Reissuun lähtiessä on yleensä tarkka suunnitelma, että mistä ja minne ja miten mennään, missä yövytään ja niin edespäin. Tavoistamme poiketen heittäydyimme hetkeksi fiiliksen vietäväksi. Seikkailu se on, mikä kannattaa. Tällä kertaa kannatti.

Elokuu oli vielä sellaista aikaa, että raja tuonne Itävaltaan oli auki. Meillä ei ole ollut kova hätä ja huoli siitä, ettemme ole päässeet kokoaikaisesti reissaamaan Unkarin rajojen ulkopuolelle. Unkarissa itsessäänkin on paljon mielenkiintoista nähtävää ja meidän on ollut hyvä olla myös kotona. "Viisaan naisen" keittiössä on taulu, jossa sanotaan: "borta bra, hemma best". Kodista kannattaa rakentaa sellainen, että siellä on ihmisen hyvä olla, ja että sinne on matkalta hyvä palata.

Suomen luonnon päivänä vierailimme suunnitellusti Neusiedler See-seewinkelin luonnonpuistossa. Järvi ja laaja puistoalue sijaitsevat tästä meiltä maltillisen ajomatkan päässä molemmin puolin Unkarin ja Itävallan rajaa. Ajoimme tarkoituksella Itävällan puolelle, mistä löytyy luontokeskus. Kehuvat sivuillaan, että alueella on rikas floora ja fauna. Erilaisia lintulajeja siellä tavataan noin 340 erilaista, iso osa lajeista tietenkin vain läpikulkumatkalaisia. Tämä ei ollut varmastikaan paras ajanhetki ja vuodenaika käydä ja vierailla. Oli tuskaisen kuuma päivä. Järven rantaa laiduntavat lehmätkin vain makasivat, eivätkä tehneet työtään eli maiseman syöntiä avarammaksi. Ja muuttolintujen aikahan on vasta tuloillaan. Sikäli, kun rajat taas aukeavat, niin varmasti tulemme käymään tuolla myös toiste. Neusiedler See-seewinkel on sellainen paikka, missä on mukava seurata vuodenaikojen vaihtelua. Ehkäpä seuraavalla kerralla vuokraamme polkupyörät, niin kuin muut puiston vierailijat. Jalankulku ei ole siellä kiellettyä, mutta tuntui ärsyttävän tiukkatrikoisia pyöräilijöitä.

Sitä vähän kummeksuin, että miksi mennä/tulla treenaamaan fillarointia juuri luonnonpuistoon, missä ainakin osa ihmisistä vierailee nauttiakseen luonnosta ja sen seuraamisesta hissukseen kulkien? Varmasti joutuu treenatessa välillä himmaamaan vauhtiaan ja väistelemään niitä, joiden fokus on luonnossa ja sen ihmeiden äimistelyssä. Saako siitä paremman ja tehokkaamman treenin, kun välillä syke nousee myös ketutuksesta? 

 

Sitten siihen seikkailuosuuteen. Emme olleet varanneet majoituspaikkaa yöpymistä varten. Olimme päättäneet ryhtyä niin seikkailunhaluisiksi, että majapaikka valitaan summa mutikassa matkan varrelta. Ja kun luonnonpuisto oli vain maltillisen matkan päässä, niin olihan myös se vaihtoehto olemassa, että ajamme yöksi kotiin. Itävallan puolelta olisi varmasti löytynyt kiva paikka, mutta jotenkin tämä vallitseva tilanne  ja radiosta kuulemamme uutiset/ennusteet saivat molemmille sellaisen tunteen, että omalla puolen rajaa yövytään. Ja vaikka sitten kotona...
 

Ensimmäinen ex tempore tieltä poikkeaminen tehtiin Fertöd kylässä Esterházy-kastelyn pihamaalle. Tai ei se nyt ihan ex tempore ollut. Suunnistaessamme luonnonpuistoon ajoimme tämän kylän lävitse ja palatsi tuli jo silloin bongattua. Näin ollen meillä oli muutama tunti aikaa kypsytellä takaraivossa ajatusta, että tuossahan voisi joskus pysähtyä. Esterházy:t ovat olleet täällä Unkarissa äveriästä ja ehtivää sukua ja sakkia. Nimi ja suvun rakentamat palatsit putkahtelevat tuon tuosta esiin. Fertödissä sijaitsevaa palatsia kutsutaan toisinaan Unkarin Versaillesiksi. Se on saanut vaikutteita myös Schönbrunnin linnasta. Emme kuitenkaan malttaneet seisantua palatsille niin pitkäksi aikaa, että olisimme kiertäneet niin palatsin sisätilat kuin upean puiston. Siihen on varattava joku toinen aika, kokonainen päivä. Sitä paitsi nälkäkin jo kurni vatsaa. Minut tuntevat tietävät, mitä siitä seuraa, jos nälkä äityy pahaksi. 

Matka jatkui tien varren mainoksia ja houkuttimia katsellen. Oliko sitten sama, vaiko vähän eri kellon lyömä, mutta suunnilleen samaan aikaan rekisteröimme  ojassa kallellaan seisovan väreiltään jo haalistuneen mainoksen linnahotellista. Taisimme molemmat todeta mielessämme, että lienee siihen unohtunut, eikä enää olemassa lainkaan. Vaan kun vastaan tuli toinen kyltti samasta paikasta, niin totesimme yhteen ääneen, että kurkataanko. Näin tehtiin.

Unkarilaiset ovat mestareita asioiden piilottamisessa. Enkä nyt tarkoita ikäviä asioita vaan kaikkia asioita ja erityisesti niitä mukavia - joskus jopa välttämättömiä - asioita ja paikkoja, joihin olisi kiva löytää perille. Ruokakaupat ovat tästä ehkä paras esimerkki: se mikä oli tänään tässä, on huomenna varmasti jonnekin toiselle hyllylle piilotettu. Piilotettu oli myös tämä linnahotelli Szidonia Kastélyszálloda. Se ei ollut kylän pääkadun varrella vaan kylän laidalla, kirkon takana ja sitten vielä aidan takan, eikä opastus siis tietenkään jatkunut linnalle saakka. Pessimisti ei pety -asenne oli onneksi jäänyt kotiin. Portista sisään ja auto parkkiin. Astuimme hotelliin toiveikkaana, että on siellä meille varmasti huone. Pakko olla, kun olemme tänään näin heittäytyneet, fiiliksen vietäviksi. 

 

Vastaanotossa meitä oli vastassa palvelualtis nuorimies, joka pahoitteli, että huoneemme ei ollut heti saatavilla, mutta jos hetken odottaisimme salin puolella, niin asia järjestyisi. "Darf ich Ihnen eine Tasse Kaffe anbieten?" "Ja, bitte!" Sitten vähän lounasta ja lounaan sulattelua puistossa kävellen.

Puisto ei ollut suuren suuri, mutta viihtyisä. Vanhojen puiden lomassa risteili kauniisti kaartuvia puistokäytäviä. Eikä todellakaan millään ikävän harmaalla kivituhkalla päällystettyjä! Hiekkaa sen olla pitää! Siinä vaan on vissi ero, että millaisen soinnin ja tunnun alusta jalan alla antaa ja millainen fiilis siitä tulee. Szidonian linnan puistossa tuli hyvä fiilis, kunhan antoi aisteilleen tilaa toimia. Vaikka puisto oli rajallinen, oli siellä monta erilaista omanlaistaan tilaa, omanlaisine tuoksuineen ja fiiliksineen. Kaunis ja rauhoittava puisto. Päärakennusta liki sijaitsivat muotopuutarhat, yrtti-/lääkekasvimaa ja ruusutarhat. Minua ei lainkaan häirinnyt, että hotellihuoneemme ikkunasta avautui näkymä juurikin ruusutarhaan. 

Illallisen onnistuimme ajoittamaan samaan hetkeen, kun pianisti aloitti live-soitannan. Ravintola ei ehkä ollut paras, missä olemme koskaan asioineet, mutta ruokineen, viineineen, tarjoiluineen päivineen erittäin hyvä kokonaisuus. Illan päätteksi saattoi todeta, että tänään on kaikki hyvin. Sanoin ukolle, että oli oikein hyvä harjoituspäivä ja -illallinen vuosipäivää ajatellen. Jännityksellä odotan, että miten minut vuosipäivänä yllätetään. Siihen on vielä pari päivää aikaa.