Hainburg an der Donau ja Louis Motorrad

Ihan sillä täytyi lähteä heinäkuulla moottoripyöräilemään Itävaltaan, kun rouvalle tarvittiin uudet kevlar-ajohousut. Tiedän, että niin on käynyt muillekin, kun vaate on liian pitkään kaapissa käyttämättömänä, niin se kutistuu. Voi olla, että hyviä moottoripyöräilytarvikeliikkeitä olisi ollut lähempänäkin, mutta isäntä sattui tietämään Louis Motorradin Wienissä.

Pápasta ei ole kummoinen matka Itävältaan ja Wieniin. Siellä on mahdollista poiketa ihan päiväseltään, jos vaan on raja auki. Takapenkkiläisen istumalihaksia ajatellen ja säästäen päätimme tehdä yhden yön reissun. Missään nimessä emme halunneet hankkiutua isolle kylälle yöpuulle. Tietoisesti olemme pyrkineet välttämään suuria kaupunkeja sekä ihmismassoja. Siksi Hainburg an der Donau. Historiaa huokuva pieni ja sievä kaupunki, vähän ihmisiä. Majoituimme vanhassa luostarihotellissa. Jos ei ole linnaa, niin luostarikin kelpaa. 

Vaikka olihan siellä mäen päällä linnakin ja sinne päivällisen jälkeen reippailtiin katsomaan Tonavan maisemia. Sieltä näki vaivatta Bratislavaan saakka. Mutta tuo linna oli jo raunioina, siellä ei asuttu, eikä harrastettu hotellitoimintaa. 

Seuraavana aamuna ajelimme ajohousuostoksille. Kokeilin melko varmasti kaikki ämmien mallit. Miten hemmetissä ne istuu kellekään? Jos vyötäröstä sopiva, niin joko ei mahdu reidet tai peppu. Jos reisistä hyvä, niin vyötärö ylettyy kainaloihin ja housunkaulukseen mahtuu vaikka mäyräkoira. Aivan älyttömiä leikkauksia. Jos olen tarvinnut kauluspaidan, niin jo vuosia olen ostanut sellaisen miestenosastolta, silloin ei likistä ompelusauma kainaloa ja hihoissa on riittävästi mittaa. Enpä olisi uskonut, että housuostoksillakin joudun vielä turvautumaan miesten malliin. Näin kävi. Varsin omituista, että tämä miesten mallinen housu istuu vyötäröltä kuin nakutettu ja silti on pakaroille riittävästi tilaa. Kummat on muodot.

 

Aina on kiva muistella tapahtumia ja reissuja vielä jälkikäteen. Tällä kertaa meitä auttoi asiassa Itävallan Poliisi. Pari kuukautta reissun jälkeen kytät muistivat meitä ylinopeussakolla. Se kummastutti meitä molempia kovin. Sen ei nimittäin pitäisi olla silloin lainkaan mahdollista, kun minä istun Trumpan takaistuimella, että ylinopeutta ajettaisiin. Minähän siis toimin matkaseurustelijan ja kartturin (<- siinä olen kyllä huono, kun haluan katsoa maisemia ja sitten se risteys tuli ja meni jo…) lisäksi nopeudenrajoittimena. Vaikka tuo kartturin homma ei minulta oikein luonnistu, niin nopeusrajoituksista olen aina selvillä. Ja jos isäntä meinaa ajaa yli sallitun tai minusta tuntuu siltä, niin minä hakkaan häntä kylkiin. Silloin on pakko höllätä kaasua. Mutta niin vaan käynyt, että yhdellä kylänraitilla, ihan siinä jo melkein Wienissä, rajoittimen tarkkaavaisuus on herpaantunut ja paikallinen Reinikainen sai meidät kiipeliin. Muistan tuon kyseisen pikku kaupungin. Olin juuri havainnut tien vasemmalla puolella sarvipäisen poron. Poro oli aidan takana ja portin pielessä oli mainos porofarmista, mutta kieltämättä meni tovi, että aivo ymmärsi, mitä silmä näki. Jotenkin ei sovi poro ja Wienin esikaupunkialue samaan kuvaan ja lauseeseen minun aivoissa. Tai saattoihan se olla saksanhirvikin. Sarvet ne on silläkin. Että siinä kohdin se on varmaankin ollut, kun rajoittimen ote on herpaantunut. No mutta, isännän kyljet säästyivät mustelmitta.