Pikkulintujen buffetti

 

Hankimme pihapiirimme lintuja varten ensin perinteisen lintulaudan. Toiveikkaana sinne siroteltiin rouhittuja pähkinöitä, että kohta ne tulee, varpuset ja muut tirpat ilahduttamaan meitä pyrähdyksillään. Vielä mitä. Meni monta viikkoa ja lintulaudalla ei näkynyt tirpan tirppaa. Paitsi, että minä kävin laudalla laskemassa pähkinän rouheet, josko joku olisi vaikka käynyt, salaa. Ei käynyt. Ei yhden ainutta lintua näkynyt missään. Tuuli se vaan pöllytti pähkinät nurmikolle. Siirsin laudan päärynäpuusta luumupuuhun, tuulilta suojaisempaan kohtaan. Eipä siitä lintulaudan suosio juuri kasvanut. Uunilinnut tosin saapuivat luumupuun katveeseen muutamana päivänä, mutta nekin vain nokkivat matoja nurmikolta. 

 

Pihapiirissämme lymyilee jokunen tuhkanharmaa pikkulintu. Pyrstössä on muutama oranssi sulka. Linnut yöpyvät räystäiden alla ja aamuyön hämärissä, kun kukaan ei näe, niin paskovat porukalla terassin. Taitavat kutsua naapurista tuttunsa mukaan. Mistä tiedän, että porukalla? Siitä, että pipanoita on paljon. Eikä ne oikeasti mitään uunilintuja ole. Me nyt vaan aloimme kutsua niitä uunilinnuiksi, kun ovat sen näköisiä kuin uunin tuhkaluukussa olisivat piehtaroineet. Mikä lie aivopieru parin punaviinilasillisen jälkeen. Iso edistys tunnistuksessa kuitenkin, koskapa ensin isäntä väitti niitä lepakoiksi… 

 

Parina viime talvena olen todennut, että täällä on melkoinen kilpavarustelu jouluvalojen suhteen. Aloin sitten funtsia, että mahtaako olla sama meininki pikkulintujen ruokinnan kanssa. Onko tosiaankin niin, että naapureilla on paremmat tarjottavat kuin meillä? Tuumasta toimeen ja ostoksille. Hankimme lintulaudan kaveriksi ruokinta-automaatin, siihen auringonkukansiemeniä sekä undulaattien spesiaalisekoitusherkkua, lisäksi myös talipalloja sekä puolitettuja kookospähkinöitä puun oksille roikkumaan. Johan on kumma, jos ei ala lintuja näkymään. Ja kyllä kannatti! Olemme bonganneet pari talitiaista ainakin kolmesti viimeisen kuukauden aikana! Nyt on sellainen herkkutori Terämällä tarjolla, etteivät voi kulmakunnan tiaiset vastustaa. Siitäs saivat, naapurit! 

 

Niin se kai on, että aina vaan enemmän sitä alkaa muistuttaa omia vanhempiaan, kun itsekin vanhenee. Isä saattoi joustaa monesta muusta asiasta, mutta ei pikkulintujen ruokinnasta. Tarttui se lintujen ruokintainnostus äitiinkin. Myöhempinä vuosinaan isä harrasti ruokintaa ympäri vuoden, vaikka syötävää olisi linnuille ja oraville ollut yllin kyllin luonnossa tarjolla. Isä ei tykännyt, jos harakka poikkesi lintulaudalla. Minäkin vahtaan noita mustia variksia, joita parveilee tuossa viereisellä niityllä. Heristän niille aina varoiksi nyrkkiä. Parempi, kun pysyvät siellä niityllä. 

 

Puutarhakoulun aikaan muutama luokkakaveri tuli meille Koiravuoreen viikonloppukylään. Oli isäinpäivän aamu, kun äiti kietoi punaisella pakettinarulla sian ihraa rullalle aikomuksenaan ripustaa herku lintulaudan kylkeen tiaisille. Ensin kaverini naama venähti pitkäksi ja silmät ymmyrkäisiksi, sitten ei meinannut tulla naurulle loppua. Kaveri kuvitteli äitini tekevän isänpäivä-lahjaa ja ehti jo äimistellä perheen erikoista huumoria, kunnes näki pihalla äitini ripustavan rasvakönttiä linnuille. Vaikka ei kai se erikoinen huumorikaan väärä tulkinta ollut.