Syysloma

Salgoi vár kuvattuna Šiatorská Bukovinkan Šomoška vár:lta.

 

Syyslomareissumme suuntautui Unkarin pohjoisrajalle. Päämääränä oli Salgótarján ja basaltti urut. Matkan varrella yövyttiin Galyatetössä. Kotiin päin tullessa poikettiin ja yövyttiin vielä Tatassa.

Galyatetöön päädyimme sattumalta, kun etsimme edullista majoitusvaihtoehtoa ennen Salgótarjánia. Galyatetö sijaitsee Mátrai vuoriston kupeessa ja lähistöltä löytyy unkarilaisten ampumahiihtäjien mekka Biathlon Lőtér. Tie vuoristokylään mutkitteli serpenttiininä viehättävän pyökkimetsän siimeksessä rinnettä ylös. Näytti olevan moottoripyöräilijöiden suosima tuo Galyatetön serpenttiini. Pyöräilijöitä viuhahti ohitse, ja kohta ne samat tulivat vastaan.

 

Feszek Panzio oli pikkuinen majatalo, jossa iloinen emäntä otti meidät hymyillen vastaan. Kahden hengen majoittuminen puolihoidolla oli niin naurettavan halpaa, etten viitsi edes kertoa. Galyatetön ympärillä risteili patikointipolkuja ja näkötorni, jonne kipusimme. Majatalon pihamaan installaatiosta tuli mieleen ystäväni pyörittämä Kultamuseo Suomen Lapissa. Sielläkin on rivi suksia rakennuksen seinämällä. Kukahan matkii ja ketä?

 

Salgo Hotellin mainoskuvat on otettu vissiinkin silloin, kun me molemmat olemme olleet vielä alakoulussa. Kyllä hotellin samaksi tunnisti, mutta kirkkain hohto oli himmentynyt ja värit haalenneet. Mitäpä tuosta, kunhan palvelu pelaa. Saavuimme hotellille jo aamupäivän aikana tietoisina siitä, että huoneen saa vasta myöhemmin. Aikomus oli lähteä ulkoilemaan huoneen saantia odotellessa. Vaan emmepä joutuneetkaan odottelemaan, vaikka ensin vastaanottovirkailija (<- osoittautui meidän lemppariksi) niin uhkasi. Olisiko ollut vuoropäällikkö, kun korjasi asian. Ennen ulkoilua sovimme saunan lämpimäksi patikoinnin päätteeksi ja illallista kerroimme haluavamme iltakuudelta. Meillä oli Salgossakin puolihoito.

 

Juu, tuo meidän lempparivirkailija oli aivan symppis. Hän oli oikein sievä ja herttainen nuori nainen. Pipo päässä hänellä saattaisi olla mittaa 155cm ja 15cm koroilla mitan vähäisyyttä ei edes huomannut. Extralyhyt minihame ja pinkeä paita eivät jättäneet mitään arvailujen varaan. Feikkiripset ja -kynnet vähän niin kuin kruunasivat kokonaisuuden. Ulkomaalaisuus häntä selvästikin vähän jännitti, mutta kun parhaansa tekee, se riittää.

 

Unkarissa on paljon sinnepäin merkittyjä patikointireittejä. Salgótarjánissa myös. Eli reittejä on ja ne ovat merkittyjä, mutta täyttä varmuutta ei aina ole, että mistä reitti alkaa. Risteyskohdilla on oltava tarkkana, ettei tule tehtyä ylimääräisiä ketunlenkkejä. Salgói vár ei ollut kaukana hotellistamme, mutta epämääräisten opasteiden takia saimme normiulkoilun kylkiäisiksi vähän jännitystä, sen teki eksymisen mahdollisuus.

Sauna ei ollut lämmin sovitusti, mutta kun ei suotta vihoittele viivästystä, niin monesti asiat korjaantuvat itsellään. Saunaosasto oli sekin parhaat päivänsä nähnyt, mutta Harvian kiuas antoi hyvät löylyt ja sehän se pääasia.

 

Illallinen oli siis sovittu iltakuudeksi. Saavuttuamme ravintolan ovelle saatoimme todeta, että putiikissa ei näkynyt ristinsielua. Edes ravintolan valot eivät olleet päällä. Respan tytöltä kysymään, että kuinkas tuo puolihoitoon kuuluva illallinen. Kyllä vaan, kaikki kunnossa. Menette nyt vaan sinne ravintolaan. Ja niin me menimme hämyiseen ravintolaan istumaan, kaksin. Eikä aikaakaan, kun kuului tuttu korkojen kopse ja ravintolan valot syttyivät. Keittiöstä kantautui astioiden kolinaa, jääkaapin oven aukominen ja sitten vähän hurinaa ennen kuin mikro sanoi bing. Saimme eteemme alkukeitot, toiselta syrjältä kuumat ja toiselta hieman viileät. Maussa ei ollut moittimista. Pyysimme ruokajuomaksi vettä ja pullollisen valkoviiniä. Kohta saimme yhden juomalasin ”vettä”. Vähän oli outo maku vedessä, kun sitä janooni kulautin. Eikä se mitään vettä ollut vaan ”pieni karahvi” valkkaria. Asia saatiin korjatuksi ja loppu pullokin pöytään, ja sitä vettä myös. Hetken taas kuuntelimme keittiöstä kantautuvaa korkojen kopsetta, astioiden kolinaa ja mikron hurinaa. Bing! Et voilà, sanoisi ranskalainen. Niin loihti korkojen kopsuttelija meille pääruuan pöytään. Samassa imussa kannettiin pöytään myös jälkiruokakakut. Ne oli kai jo ennalta mikrotettu. Sitten kenkien kopse loittoni ja lakkasi kuulumasta kokonaan. Se lienee ollut merkki siitä, että kolmen ruokalajin illallinen oli nyt tässä. S'il vous plait! Emme näin ollen arvanneet edes yrittäneet tilata jälkiruokakahvia, saati konjakkia kyytipojaksi.

 

Hotellin mainoskuvat ja esittelyt palveluista eivät vastanneet täysin todellisuutta. Hotelli oli tänä kummallisena aikana sentään auki, siellä oli siistiä ja palvelu ystävällistä. Pienistä kommelluksista huolimatta - vaiko niiden takia? - meille jäi hyvä mieli viipymisestämme.

 

Šiatorská Bukovinkan Šomoška vár kuvattuna Salgoi várilta.

 

Šiatorská Bukovinkan Šomoška vár ja basalttiurut sijaistsevat juuri ja juuri naapurin puolella Slovakiassa. Tuona aikana Euroopan sisärajat olivat jo tiukasti kiinni, mutta päätimme kopasta, josko tuonne Šomoška linnalle siltikin päästäisiin. Päästiin, kun ei kukaan ollut kieltämässä. Rajaa ylittäessä tuli kyllä rikollinen olo.

Raunioina oleva linna ei sen ihmeemmin sykähdyttänyt. Samanlaisia kiviraknnelmia kun täällä riittää, niin toinen toistaan kummallisempia ne eivät ole. Sen sijaan basalttiuruissu oli jotakin taas sellaista, että ihminen tunsi itsensä pieneksi. Samantyyppistä laavakivimuodostelmaa muistan nähneeni Islannin Arnastapissa.

Tonavan risteilystä olemme haaveilleet pitkään. Emme vielä päässeet sille haaveilemallemme Folke Westin jalanjäljillä reissulle, mutta jotain se oli sentään tämäkin Nagymarosesta Visegràdiin. Autolauttailu kesti ainakin 13 minuutti, kun ylitimme Tonavan. Veikeä lauttailukokemus. Lautta oli vain lautta, jota veneellä tuupattiin välillä kylkimyyryä ja välillä hinattiin rinnalla.

 

 

Tata on kaunis ja mielenkiintoinen pikkukaupunki. Tata on esimerkki siitä, miten meidän ihmisten rakentamisella ja ympäristön riittämättömällä huomioon ottamisella on seurauksensa. Järvien puhdas vesi ja veden luontaiset virtaamat ovat olleet Tatalle merkittäviä tekijöitä. Kaivostoiminta Tatabányassa aiheutti aikanaan sen, että vedet alkoivat virrata väärään suuntaan ja Tatan järvet uhkasivat kuivua kokonaan.  Ensihätään vesistöjä elvytettiin pumppaamalla vettä takaisin uomiin ja painanteisiin. Kaivostoiminnan lakkauttaminen on hiljalleen elvyttänyt vesistön tilaa, mutta ennalleen se ei palaa enää koskaan.  

Meinasimme majoittua kaupungin laidalle motelliin. Pihassa kysyin isännältä, että kuinkahan nopeasti tämä Mini kääntyy. Motelli huokui sen sorttista tunnelmaa, että kommelluksilta ei olisi vältytty. Meidän sen kertainen kommelluksien kuppi oli jo täynnä. Sinne jäi motelli. 

Tatan keskustassa on oikeita hotelleja useampikin. Valitsimme Hotelli Kristályn ja annoimme paikan hemmotella meitä koko rahan edestä.