Pentuarkea

 

Ukko rytmittää päiviämme nyt aivan uudella tavalla. Tai ainakin toisin kuin pitkään, pitkään aikaan. Siinä, missä vielä pari viikkoa sitten ihminen saattoi aamulla kellon soiton jälkeen hetken vielä venytellä peiton alla, niin nyt ei ole aikaa vetelehtimiseen. Kun herätyskello soi, alkaa Ukon pistooli vuotaa siihen malliin, että jätkä on kannettava pikimmiten ulos. Päivän mittaan aterioidaan, ulkoillaan, leikitään ja levätään muutaman tunnin sykleissä siten, että illan päättää sama toimi kuin aloitti aamun.

Alusta saakka Ukko on antanut meidän ihmisten nukkua yömme. Ensimmäisinä aamuina heräsimme pienien tassujen tepasteluun ennen kuin kello soi, mutta jo nyt viikon yhdessä asumisen jälkeen Ukkosen poika on ymmärtänyt, että vasta kellon soitosta noustaan ylös.

 

Kaikesta näkee ja huomaa, että Ukon kasvattaja on ollut asioidensa tasalla. Ukkeli on noin pieneksi karvanaamaksi (12vk) varsin hyvä tapainen, reipas ja omatoiminen.

Huomioliivin pukemista täytyy tietenkin vastustaa mäyräkoiramaiseen tapaan, mutta ulkona se ei menoa haittaa. Sisälle tullessa tassujen pyyhkiminen ja liivin riisuminen aiheuttaa kapinoinnnin siinä missä päälle pukeminenkin. Tämän perusteella voisi kuvitella, että kynsien leikkaaminen olisi yhtä tuskaa. Vaan vielä mitä, sen saa Ukolle tehdä tuosta vaan ilman taistelua. Mokoma kaupunkilaissälli: tykkää mani- ja pedikyyristä! Turkin kampaaminenkin on mukavaa!

Kasvattaja valisti meitä Ukon huonoista tavoista, kuten ruuan hotkiminen. Sellaisesta ei ole enää mitään tietoa. Kun ei ole muita samalla aterialla, niin voi vaikka nautiskella. Toisinaan Ukkeli jättää kuppiinsa kuin tarkoituksella muutaman nappulan ja käy sitten kohta maiskuttelemassa ne jälkiruuaksi. 

 

Ukolla on leikittävänään niin uusia kuin Tessalta ja Ginnyltä periytyneitä leluja. Vanhat lelut ovat vain vähän leikittyjä, sillä varsinkaan Tessa ei ollut mikään "leikkikoira". Tessalla oli sellainen tapa lelujen suhteen, että joko se repi lelun alta aikayksikön paskaksi tai sitten ei kiinnostunut siitä lainkaan. Paitsi, jos esimerkiksi naapurin Nelli tuli kylään ja meinasi valkata lelukopasta jotakin, niin Tessa alkoi vartioida lelujaan. Tessan ilmeistä ja eleistä saattoi tulkita seuraavat vuorosanat: Nää on kuule mun leluja. Mä en niillä leiki, ja et kyllä leiki sinäkään!" Eikä leikkinyt.

Ukko touhuaa leluineen pitkiä ajanhetkiä aivan itsekseen. Pieniä naskaleita täytyy välillä kokeilla kenkiin ja matonkulmaankin, mutta pääsääntöisesti kyytiä saavat koiralle tarkoitetut lelut. Aivan mahtavaa seurata, miten Ukko raijaa pitkin lattioita itseään painavampaa vetolelua tai unikaveriaan, punaista ylipitkää pehmolelumäykkyä. Virtaa riittää ja nukkumalla sitä syntyy lisää.