Öinen hiippari

Parisen viikkoa sitten saimme yllätysvieraan. 

Jotenkin tuo Ukko-koira käyttäytyi omituisesti iltasella pihaa nuuskuttaessaan, josta syystä arvelin, että nyt on edessä jotakin erikoista. Ukkoa vähän jänskätti, mutta samalla se oli kovin kiinnostunut pienestä tummasta möykystä. Hämärässä se näytti tosiaan vain pieneltä tummalta möykyltä. Lähempi tarkastelu osoitti, että siilihän se! Emme halunneet Ukon kiinnostuvan siitä enempää. Ainakaan siinä määrin, että Ukko tekisi siilille pahaa tai, että siili onnistuisi piikittämään liian innokkasta pentukoiraa. Päätimme kantaa siilin tuonne talomme viereiselle pellolle. 

Minusta tuntuu, että se oli tyttösiili. Se oli niin kovin sievä kasvoistaan ja melko pienikin. Tämä tuntemus vahvistui sen myötä, kun muutaman illan päästä kohtasimme pihallamme iltahämärissä toisen siilin, joka oli mielestäni ensin nähtyä huomattavasti isompi. Ehkäpä ne ovat pari. Ehkäpä näemme vielä jälkikasvua. 

Siili nro 2

Tai sitten se oli ihan sama siili. Voi se niinkin olla. Joka tapauksessa sama tai eri, niin illan ja yön pimeyden turvin se (ne) hiipparoi pihallamme muinakin öinä. Ei, en asentanut pihalle valvontakameraa, enkä väijy ulkona pitkin öitä pihan elämää seuraten. Mistäkö sitten tiedän? Kakasta! Otin siitä kuvan todisteeksi. Lisäksi vertasin kuvaa netin kakkakuviin. Ja kyllä, siilin kakkaa se on. 

Siilit on kivoja! Puutarhassa ne ovat ihmisen kavereita syödessään esimerkiksi etanoita ja ynnä muita epätoivottuja nilviäisiä ja hyönteisiä. 

Vaan minäpä olen nähnyt, kun siilit tekee "sillai"! Vitsin kysymyshän kuuluu, että miten siilit rakastelevat. Vastaus on, että hyvin, hyvin varovasti. Minä tiedän kertoa, että vieläpä äänekkäästi.   

Tämä sattui Savossa muutama vuosi sitten, kun olin vielä siloposkinen nuori nainen ja asuin Kuopion Puijonlaaksossa. Savolaista huumoria tuokin. Kyseessähän ei ole laakso vaan mäki, ainakin useammista suunnista. Oli alkukesä ja olin ollut baarissa illan ja yön. Aamun jo valjetessa reippailin kaupungilta kotiin. Kuopiota tuntevat tietävät lyhimmän kävelyreitin kaupungilta Sompatielle. Se kulkee Kuopiohallin sivuitse, E63:en ja Puijonlaaksontien alitse. Tuo tunneli osuus on pitkä ja pimeällä vähän pelottavakin, kun et näe tunneliosuuden toiselle puolen. Olin alikulkutunnelin kaupungin puoleisella suulla ja kuulin varsin omituista tuhinaa. Kesäyö oli muutoin aivan hiljainen, ehkä yksittäinen auto kuului siellä ja täällä, ja sitten tuo tuhina. En osannut nimetä mitään tuon oudon äänen alkulähteeksi ja hetken jo mietin kääntymistä kannoltani ja kiertämistä kotiin Karjalantien/Suurmäentien kautta, koska oikeasti vähän jänskätti. Mikä lie Yön Timo siellä vaanisi? Laiskuuttani en niin jaksanut tehdä. Ei kun rohkeasti sydän pamppaillen tuhinan suuntaan! Mitä pidemmälle alikulkutunnelia kuljin, sitä voimakkaammaksi tuhina kävi, mutta mitään erikoista en edelleenkään nähnyt. Vasta sitten Puijonlaakson puoleisella tunnelin suulla tilanne valkeni. Siellä oli pieni siili, joka teki piruettia paikoillaan 90 astetta kerrallaan kääntyen. Samalla tuo pikkuinen siili tuhisi kovasti. Tämän pienen siilin ympärillä hyöri ja pyöri isompi siili, joka pienen siiliin paikalla ollessa pyrki nousemaan selkään. Mikä show! Luonto ja luonnon ihmeet ovat niin ihquja! Olin aivan haltioissani tästä näystä. Onneksi olin laiska, enkä lähtenyt ketun lenkille. Olisi jäänyt tämäkin näkemättä ja kokematta.