Ei se vielä mihinkään katkennut tämä blogi. Pidin vaan tauon, pitkän sellaisen. Tauko tekee aika ajoin hyvää, on se tekeminen mitä tahansa. Huilatkaa tekin välillä, hyvät hyssykät sentään!
Reissasimme juhannuksen jälkeen viikoksi Unkarin Pápaan Ukko-koirulainen mukanamme lentäen Wieniin ja siitä taksilla Pápaan. Matkaaminen SiniValkoisin siivin ei sujunut ongelmitta. Asiakaspalvelu
ei valitettavasti onnistunut hoitamaan ennakkoon asioitamme siten kuin toivoisi, mutta perille päästiin ja sitten vielä takaisin - koira yhtä matkaa - joten kai se keskimäärin hyvin sitten kuitenkin meni. Unkarilaiseen privat shuttleen on voinut ennenkin luottaa, niin myös
tällä kertaa. Kuski oli paikalla molemmissa päissä sovitusti ja välimatkat kuski ajoi unkarilaiseen tapaan nopeusrajoitukset huomioimatta ja perillä oltiin ennen kuin arvattiinkaan. Ja kuin yhdestä suusta todettiin Vellun kanssa taksin takapenkillä istuen ja maisemaa katsellen, että näyttääpä kotoisalta! Ei oltu karussa, vaan tukevasti tuntui kotoisalta tuulivoimalapellot ja motarin aidanseipäiden päissä päivystävät haukat.
 |
Isosiskoni Maggan ja ite
|
| | |  |
|
|
| Siskokset Åsa ja Miia
|
|
|
|
|
 |
| Aamukävelyllä |
Emme olleet laatineet excel-taulukkoa viikon varalle, sillä matkamme tarkoitus
oli tavata ystäviä. Leppoisaa
oleskelua finsksvengelskaa höpötellen Unkarin auringosta ja lämmöstä nauttien. "Isosiskoni" Maggan ja Anders tarjosivat meille majoituksen ja luxusfaciliteetit. Toisen siskoni Åsan kanssa kävin aamukävelyillä, Åsan ja Matsin luona myös illastettiin. Personal trainerini Tii laittoi aamiaista. Tanjan luona kävimme gulassilla. Berit keitti iltapäiväkahvit. Katalinin luona nautiskelimme auringon kypsyttämiä aprikooseja - puusta suoraan suuhun - ja sitä kylän parasta palinkaa! Aijettä, kun pääsisitte maistamaan, niin ette epäilisi sanojani. Näyttää tulevan tänäkin vuonna paljon palinkaa, sillä päärynäpuun oksat notkuivat palinkasadon painosta. Sitten vielä tarkistuskierros Arin linnalla, että onko purjevenemaalaukseni seinällä edelleenkin. Pirulainen sentään, siellä se tervehti "Miian" huoneen ovella. Arilla on seinillään oikeaa taidetta ja sitten tämä minun purjevene-kötöstys, jonka hän nostaa seinälle, kun tietää minun poikkeavan. En poikkea linnallaan yllättäen vaan varoitan hyvissä ajoin, jotta ehtii etsiä ja ripustaa taulun esille.
 |
Katalinin luona palinkalla
|
 |
Auringonlämpöisiä aprikooseja
|
 |
Kummitusten koti
|
 |
Galleristi Ari ja valetaiteilija
|
Aivan mahtava loma! Ei minkäänlaista kirettä, pakkoa ja stressiä nähdä uusia paikkoja ja maisemia vaan nauttia ihanien ystävien seurasta! Ystävät on elämän suola. Piste.
 |
Taideopettajani Berit ja "My Pápa"-teos
|
Etukäteen vähän jännitti, että kuinkahan Ukon käy paikallisten kanssa asiointi, kun on ehkä unohtanut unkariksi haukkumisen. Ei ollut unohtanut. Mutta ihminen oli jo ehtinyt unohtaa unkarilaisten koirien elämän ja tarkoituksen. Suurin osa koirista ei saa huolenpitoa, eikä hellyyttä, sillä koiran osa on pääsääntöisesti vain vahtia pihaporttia ja räyhätä kaikille ohikulkijoille. Koira on silläkin ihmisen paras(tärkein) ystävä, mutta ihminen ei ole ystävä koirallensa. Koska meille Ukko on paras Unkarin-tuliainen ja päivien ilostuttaja, niin siitä halutaan pitää myös huolta. Pápassa oli kuuma keli ja siksi myös Ukolle laitettiin omat vesileikit.
 |
Ukko ja Ukko-pool
|
Vuosi Unkarissa ei ollut sellainen kuin olin suunnitellut. Se oli erilainen, parempi. Se yamk-lopputyö odottaa edelleenkin tekijäänsä. Se ei valmistunut itsekseen. Ja entäs sitten, että ei. Sain elämääni jotakin parempaa, ihania ihmisiä ja yhden pienen koiran. Sen lisäksi löysin itsestäni haaveilevan taiteilijan. Maalailu tuli ja jäi. Siitä saatte vielä kaikki tahollanne nauttia ja kärsiä. Vaviskaa.
Kommentit
Lähetä kommentti